Voi mahoton että, voi olla pikkunen. Ollaan nyt Limingassa ja täällä on aivan pikkuriikkinen hauva, Lilli. Aikamoinen elohiiri!:) Mun on pitäny vähän haukkua sitä, kun sukeltelee sohvien alle. Otetettiin muutama kuva. Laitan ne sitte tänne, kun mennän kotiin.
Huomenna mennään ehkä parturissa käymään ja lauantaina lähetään Leppävirralle.
Minä
Hei!
Mä oon 2- vuotias kääpiösnautseri eli käppänä, Hans. Asun nykyään Savonlinnassa mun perheeni kanssa. Meillä on kiva koti, jossa on takapihakin. Siellä on kiva vahtia ohikulkijoita!
Mun mieli puuhaa on leikkiminen ja metsässä juokseminen.

perjantai 27. helmikuuta 2009
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Kotia päin..
Kohta lähetään bussille ja matka kotiin voi alkaa. Ollaan oltu pitkällä viikonloppu vapailla täällä Leppävirralla.
Oon syöny herkkuja, päässy juoksemaan ja leikkimään kovasti. Eilen käytiin vierailulla Kuopiossa. Nii ja sain uuden lelun, sen nimi on Pekka. Se taitaa vaan jäädä tänne odottamaan ensi kertaa..
Nyt pitää olla tarkkana, kun myöhästyttiin bussista menomatkalla tänne. Jospas se mami osais nyt katto aikataulun oikein :)
Huomenna tulee iskäkin kotiin lomille. Sillä on kohta synttärit, niin meidän pitää mamin kanssa valmistella yllätys valmiiksi :) Se ei kylllä ikinä arvaa, mitä meillä on sille :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2009
matkaan taas kuljen nyt...
Tänään lähetään mamin kanssa käymään Leppävirralla. meidän bussi lähtee vailla neljä, joten ehtii vielä ottaa pienet nokoset, kun mami käy luennolla.
On kyllä tosi kiva lähte taas reissun päälle. Leppävirralla on aina kivaa, kun pääsee juoksemaan vapaana ja saa kaikilta ihan hirveesti herkkuja! :)
Mami yritti muka vaivihkaan pakata tavaroita sängyllä laukkuun, mutta kyllä mä tiedän että me ollaan lähdössä.
Mulla on kova ikävä iskää! kerkesin jo tottua että se oli meidän kanssa, mutta viime sunnuntaina sen piti taas lähtee takasin armeijaan. :( Käytiin saattaakin sitä, mutta mami joutu mut kantamaan takasin, kun mulle tuli itku..
Onneksi nyt tulee muuta ajateltavaa, niin aika menee nopeesti..

sunnuntai 15. helmikuuta 2009
muotopuolena :)
Kääks, musta on tullu muotopuoli! Mami alotti taas nyppimis urankan tällä viikolla ja sitä on jatketto koko viikon, eikä vieläkään ole valmis... Onneksi ollaan jo voiton puolella, enää nimittäin vaan selkä. ollaan menossa parin viikon päästä Liminkaan ja mä meen sillo parturiin.
Nii ja, nään aivan pikku pennun. Sen nimi on Lilli ja se on Bison frise. Se on kuulema aivan pikkuriikkinen, mustaki pienempi. Sen kanssa ei voi vbbelä leikkiä kovin hurjia leikkejä. Laitan sitte kuvia tännekin. :)
Eilen käytiin laskemassa mäkeä, kun mami ja iskä olivat saaneet ystävänpäivälahjaksi liukurit, Ja oli mukavaa! :D
Tänään meidän olisi piitäny mennä koirakouluun, mutta oli liian paljon pakkasta.:(
Ensi kerralla sitten...

sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Ulkona telmimässä..
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
tokoilemassa
Tänään kävin taas koirakoulussa. Oli aika kova pakkanen!
Harjoiteltiin perusasentoa, pöydällä seisomista ja toisten koirien ohittamista. Lopuksi otettiin luoksetulo, niin että muut koirat olivat sivuilla kattomassa sun suoritusta. Hienosti meni, kun juoksin suoraan mamin luo enkä välittäny muista koirista.
Loppu meni hieman räminöimiseksi, kun en aksanu enää keskittyä... :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)