Mamin kanssa lähettiin viikonlopuksi käymään mamin kotipaikalla. Oltiin jo hyvissä ajoin perillä, kun päästiin mamin luokkakaverin kyydillä. Ei onneksi tarvinnut bussilla mennä. Bussit on aina ahtaita ja siellä on paljon ihmisiä ja toisinaan siellä haisee tosi pahalle. Minä matkustan omassa kopassani, joka on puna-musta ja jossa on hieno kattoluukkukin. Sieltä voi tiirailla maisemia. Matka meni hyvin ja päästiin turvallisesti perille. Mamin äiti oli vastassa meitä. Mulla oli niin ikävä sitä, että ihan riehaannuin kun näin sen. Mamin velikin oli paikalla, sen kanssa on kiva leikkiä vetoleikkiä. Kaikkein kivointa oli, kun saa juosta pihalla vapaana.
Ai, niin näin mä yhen mun kaverinkin siellä. Se tuli mun kanssa leikkimään lauantaina. Sen nimi on Tiltu ja se on lappis. Tiltu on nuorempi, kun mää, mutta kova leikkimään. Se oli kasvanut viimekerrasta paljon. Mä voitin sen vielä juoksussa. Sillä on yks huono tapa, se syö kaikkea siis kaikkea. Lauantaina se söi oman fleksinsä narun poikki. Mä oon sanonu sille, että sen pitäis lopettaa se, mutta ei se usko.
Sunnuntaina me vietettiin mamin äitin synttäreitä. Kaikki muut sai kakkua, paitsi minä! No, onneksi paikalla oli paljon rapsuttajia ja leikkijöitä. Mä löysin varastosta tosi ison pallon. pelattiin vähän jalkapalloa sillä! Mä tietty voitin! :)
Oli kyllä ihan kiva viikonloppu, mutta nyt on kuitenkin ihan kiva mennä kotia.
Minä
Hei!
Mä oon 2- vuotias kääpiösnautseri eli käppänä, Hans. Asun nykyään Savonlinnassa mun perheeni kanssa. Meillä on kiva koti, jossa on takapihakin. Siellä on kiva vahtia ohikulkijoita!
Mun mieli puuhaa on leikkiminen ja metsässä juokseminen.
Mä oon 2- vuotias kääpiösnautseri eli käppänä, Hans. Asun nykyään Savonlinnassa mun perheeni kanssa. Meillä on kiva koti, jossa on takapihakin. Siellä on kiva vahtia ohikulkijoita!
Mun mieli puuhaa on leikkiminen ja metsässä juokseminen.
tiistai 30. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti